ESITTELY

image

 SITA S. 

Mie olen Sita, Starry eyes -blogin kirjoittaja. Olen 23-vuotias, opiskelen Oulun yliopistossa suomen kieltä neljättä vuotta ja olen työskennellyt myyjänä viimeiset kahdeksan vuotta. Kuten nassusta huomaa, olen puoleksi thaimaalainen, mutta olen syntynyt Suomessa ja asunut täällä koko ikäni. Puhun thain kieltä ja matkustan sukulaisteni luo mahdollisuuksien mukaan noin kerran vuodessa. Mulle on tärkeää nauttia elämästä ja pyrkiä olemaan kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä elämässä on - ja samalla haluan koittaa tehdä mun ympärillä olevat ihmiset onnelliseksi. Maailma on kaikessa epäoikeudenmukaisuudessaankin ihana paikka, jonka ihmeellisyys pitäisi pystyä näkemään joka päivä.

Mie perustin blogini syksyllä 2011, jolloin Starry eyes sai nimensä Ellie Gouldingin kappaleen mukaan, ja olen nyt blogannut sekä harrastelijana että työkseni yli neljän vuoden ajan. Olen tehnyt vuosien varrella yhteistyötä yli viidenkymmenen erilaisen yrityksen kanssa ja saanut bloggaamisen kautta mahtavia uusia kokemuksia. Blogiini liittyviä haastatteluja on tehty mm. Kalevaan, Lapin Kansaan, Forum24:een, Oulu-lehteen ja Kalevan Kale-liitteeseen.


 RAKASTAN... 

...treenaamista. Tykkään eniten ryhmäliikuntatunneista, kuntosalista, mailapeleistä ja juoksemisesta.
...mainoksien analysoimista. Erityisesti tv-mainoksien yksityiskohtien, rakenteen, tyylin ja idean ruotiminen on parasta.
...kahvia. Ihan perinteinen aamukahvi maidolla on paras tapa aloittaa päivä.
...kieliä ja kielitiedettä. Oon kiitollinen siitä, että mulla on kaksi äidinkieltä ja tykkään vertailla niiden rakenteita.
...pikku possuja ja vanhoja, suloisia pappoja.
...kaikenlaista asioiden suunnittelemista kalenteriin. Treenit pitää aina merkata ylös myös HeiaHeiaan.
...ottaa kuvia kivannäköisistä ruoista.
...tietysti mun poikaystävää, perhettä ja ystäviä.


 INHOAN... 

...mustavalkoista ajattelua ja sitä, kun ihmiset eivät kyseenalaista omia tietojaan asioista.
...epäoikeudenmukaisuutta.
...päikkäreiltä heräämistä. Miksi silloin kiukuttaa niin paljon ilman mitään syytä?
...ihmisten kovaäänistä maiskuttamista.
...kiirettä ja sen luomaa stressiä.
...TRL-päiviä eli niitä hetkiä, jolloin on tyhmä, ruma ja läski olo.
...sitä, kun ei osata olla kiitollisia kaikesta hyvästä.


 AIKAISEMMIN... 

...asuin Rovaniemellä. Muutin 20-vuotiaana Ouluun, sillä aloitin opiskelun vuonna 2012.
...kilpailin sekä tanssissa että tenniksessä, joita harrastin lähemmäs kymmenen vuotta.
...luin valtavasti kirjoja ala-asteelta lukioon saakka.
...työskentelin alusvaatemyyjänä yli seitsemän vuotta, sillä sain ensimmäisen työpaikkani jo 15-vuotiaana Triumphilla.


 LEMPPARIT: 

Kirjailija: Stephen King, Jacqueline Wilson, Dean Koonz, Philip Pullman, J. K. Rowling.
Ruoka: Kaikenlaiset salaatit, bataattiranut, sushi, thaimaalainen tom kha -keitto.
Juoma: Vesi, kahvi sekä ehkä Pepsi Max.
Eläin: Koira, tietenkin. Oon aika allerginen kissoille ja hevosille.
TV-sarja: Game of Thrones, Moderni perhe sekä HIMYM.
Vuodenaika: Kesä ja joulu, haha.
Väri: Ehkäpä vaaleanpunainen ja mintunvihreä, tälleen äijämeiningillä.
TV-ohjelma: Hyvät ja huonot uutiset.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS